Asiakaspalautteet
Lue mitä asiakkaani sanovat
Nainen, 48 v.
"Koin tulevani kuulluksi, en vain kuunnelluksi."
Nainen, 35 v.
"Olin käynyt jo aiemmin asiani kanssa terapiassa, mutta en kokenut saaneeni apua. Tiinalta sain työkaluja, joiden avulla pääsin eteenpäin."
Mies, 47 v.
"Ymmärsin taustastani asioita, joita en ollut tullut ajatelleeksi. Se auttoi ymmärtämään itseäni paremmin."
Nainen, 53 v.
"Jo asioiden sanoittaminen ääneen toiselle selkeytti ajatuksiani."
Tyttö 15 v.
"Tuntuu aina helpottavalta, kun tietää, että on aika Tiinalle ja pääsee kertomaan ahdistuksistaan."
Mies, 24
"Käynnin jälkeen on aina kevyempi, helpottunut olo. Uskallan Tiinalle puhua asioista, joita en muille kehtaa kertoa."
Mies, 51 v.
"Tiinalle oli luontevaa puhua vaikeistakin asioista, kuten juomisestani. Hän suhtautui asiaan leppoisasti eikä nipottanut tai saarnannut."